sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Jännitystä elämään...


Huhhuh! :DD nyt on ollu aikamoinen viikko heposten suhteen; Ekat laukat Viivillä, Kamalin tunti IKINÄ, Pitkästä aikaa Vinskin selässä, ja Ensimmäinen maastolenkki Viivillä.

Aattelin edetä nyt ihan päivä kerrallaan, ja alottaa Tiistaista...

Eli Tiistaina oltiin Paattisilla ja ratsastin Viivin.(ei päästy Maanantaina pikkuveljen silmätulehduksen vuoksi). Mia päätti ettei juoksuteta Viiviä ennen selkään menoa, ettei se väsyis sitte niin paljon, ja olihan se paljon virkeempi ku edellisillä kerroilla (ainakin alkuun). Otettiin ensin käyntiä tietenkin ja sitte siirryttiin raviin. Poni punki tosi paljon sisällepäin ja oli aika työ yrittää saada se sinne uralle. No kyllä se vasemmalle meni ihan hyvin. Sitte Mia sano et tänään ois hyvä ottaa ekat laukat kun ponilla sitä virtaa oli. Ravattiin pari kierrosta ja sitten "nostettiin" laukka, tosin se piti ajaa laukkaan, kun ei se mistään sisäpohkeista vielä tajuu mitään. Nojoo kyllähän se pari askelta laukkas ihan oikein :DD Satula vaan kellahti oikeelle ja mä yritin keikkua siellä satulassa jotenkin :DD

Sitte Keskiviikko...En tiiä koska mulla ois menny tunti NIIN huonosti...
Siis mikään ei onnistunu, tehtiin aluksi väistöjä molempiin suuntiin ja poni vaan karkas multa. Paino oli kokoajan oikeella, ulko-ohja oli korvissa asti, Pohje jo melkeen poni lautasilla...
Lopun viimein multa palo sitte kiinni, ja sanoin Mariannelle, et ei mua oo luotu mihinkää pohkeenväistöihin sun muihin koulujuttuihin. (okei joo, tiedän et pohkeenväistö kuuluu ihan perusasioihin ratsastuksessa mut silti)
Otettiin ekaa kertaa Mariannen kanssa kunnolla yhteen :D Molemmat vaan huus toisille, ku mikään ei onnistunu xd Laukannostokin meni väärin ku poni otti sen raviaskeleen kautta. Enkä mä edes nostanut kun kaks kertaa. Sitte tunnin lopussa kysyin ihan vakavissani jo Mariannelta jos voisin välillä mennä jollain muulla kun nyt Syyskuun lopussa tuli sitte jo 4kk täyteen pelkällä Pomolla.
Marianne kysy multa et kenellä mä haluisin mennä, sanoin et ihan sama vaikka Roosa tai Vinski.

Torstaina menin siis Vinskillä. Marianne otti mut juttelemaan siitä Keskiviikon jupakasta, kun molempia jäi vähän kaivelemaan se. Marianne ihmetteli kun en mä oo koskaan ollut sellanen, eikä meillä oo koskaan ollut mitään tollasta yhteen ottoo tai muuta. Sanoin sitte vaan että mä olin muutenkin tosi väsynyt kun nukuin vähän huonosti, ja ärsytti kun mikään ei tominut.
Ei siinä muuta, juteltiin Viivistä, ja sitte tuli sen satulasta juttua ja Marianne käski mun sanoo Mialle, et sillä ois pari ylimääräistä ponisatulaa, jos ainakin menis koittamaan.
  Mut sit siihen tuntiin. Eli Vinskillä menin tosiaan ja ruvettiin heti taivuttelemaan hevosia puomien ympärillä. Tai siis pujoteltiin ja välissä suoristettiin.
Vinski taipu oikeestaan ihan hyvin, eikä kulkenut sellasena pitkänä matona mitä yleensä.
Sitte ruvettiin tekemään samaa harjotusravissa, ja se meni ihan OK , en vaan vieläkään osaa istua sen harjotusravissa xd Marianne kyllä sano et istun paljon paremmin mut pompin silti ihan sairaasti :DD Mä en vaan tajuu niitä ketkä pystyy istuu siellä :D
 Mut laukkaa otettiin pitkille sivuille pujottelun jälkeen, ja se meni aika hyvin. Pari kertaa Vinski nosti väärän, koska olin huolimaton ja nostin vinolla hevosella. hups.
Loppukynneissä vaan juoruiltiin Nean ja Iinan kanssa :DD mentiin hienossa kuviossa ympäri kenttää xd Ida myöskin kuva mua, ja laitan niitä sitte lopuks.

Eilen eli Lauantaina oltiin taas Paattisilla. autettiin pihaton rakentamisessa, taino Tomi autto, me polteltiin vaan roskia äitin kanssa ja käytiin maastossa.
  Aateltiin ratsastaa Viivi heti ekaks, ja hiukan mietin et miten me päästään kentälle kun se tuli oli siinä edessä. Jouduttiin muutenkin varustamaan Viivi pihalla kun tallissa oli niin kova melu. Siinä samalla kun laiteltiin Viiviä kuntoon niin Mia ilmotti että tänään lähetään maastoon :DD
  Viivi oli vähän pölö ja kulki kokoajan keskellä tietä missä oli eniten teräviä kiviä. Se aristi muutenkin jo jalkoja ja Mia sano et Viiville täytyy hommata kengät etujalkoihin. Ravia otettiin pari kertaa sileissä kohdissa, ja ihan hyvin se meni. Viivi kyllä kyttäili kokoajan kaikkea, ja se jännitikin aikalailla. mut muuten meni kyllä tosi hyvin (:

            
















Maastossaaa <33
                   


I(i)da
Jaska ja tytöt (;



On se vaan niin kaunis otus <3



Nyt tuli aika paljon kuvia mut koittakaa kestää :D
P.S. Kirjoitusvirheitä en jaksa nyt tarkistaa, mut jos huomaatte jossain jonkun, ilmottakaa niin mä korjaan :DD

~Rossu

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Hyvä viikko

Moi!, Multa vähän jäi toi kirjottaminen, kun en oo kuvia saanu mistään, ku Ida ja Saana on vaan niin hitaita :DD

Mut siis kirjotan nytte Maanantaista, Keskviikosta, Torstaista ja myös hiukan eilisistä sekoilusta :DD

Eli Maanantaina olin Paattisilla ratsastamassa Viiviä, ja sovittiin että rupean nyt ainakin joka Maanantai käymään siellä.
Viivi oli ihan ok, ei vaan millään suostuttu liikkumaan eteenpäin, ja poni väsyskin sitte jo kun mentiin puol tuntia.
Mia piti mua liinassa ja mentiin ihan normaalisti käyntiä ja ravia molempiin suuntiin, vasemmalle meni taas paremmin, mutta se satula nyt heilus puolelta toiselle ku se on hiukan väärän mallinen, ja Uus satulahuopa oli kai aika huono :/
Mia sano että ens viikolla (eli huomenna) saan ottaa raipan käteen, koska siitä juoksutus raipasta täytyy päästä eroon. jäiks :DD
maanantaista ei ole kuvia koska oli jo aika myöhä, niin tolla mun perunalla ei oikeen saanu mitään, mut äiti otti pari videota, mistä tosin toinen vaan onnistu.

keskiviikkona mulla oli tunti tavalliseen tapaan, ja menin Pomolla.
Mulla meni tunti oikeesti hyvin. Ja se on uutta mulle.
Mä en muista koska mulla ois menny tunti hyvin viimisen kolmen kk:n aikana. Ehkä sillon kun menin Sallilla.
No mutta. Poni oli alkukäynneissä kauheen hankala, se visko päätään, eikä oikeen kuunnellut mua.
Mut sitte ku Marianne tuli, niin kysyin että jos vois tarkistaa suitset ettei siellä oo mitään. Ei se sieltä mitään ihmeellisempää löytänyt, mut poni oli ainakin heti parempi. Voi olla et sillä oli vakka harja jäänyt niskahihnan ym. väliin ja pistellyt sieltä sitten jotenkin.
  Ravissa poni oli heti parempi. Tehtiin hiukan ympyröitä siinä ja ihan normi juttuja, en nyt muista tarkalleen, että mitä.
Koska sato hiukan ja kenttä oli märkä niin otettiin laukkaa vaan pitkille sivuille. Huomasin videoissa et poni laukkas vähän laiskasti eikä oikeen mennyt eteenpäin.
  Pari ponia päätti sitte pelästyä kaks vai kome kertaa jotain ihmeellistä, ja lähteä vetelemään omiansa.
Pomokin pelästy hiukan, mutta mä sain sen aika nopeesti hallintaan et ei tarvinnu edes mennä kentän toiseen päähän :DD
 Marianne kehu mua ja sano et tänään mä keskityin hyvin, enkä välittäny vaikka ponit pelkäs vaikka mitä. Outoa. Yleensä mä oon se kenen poni aina pelästyy ja lähtee jonnekkin aivan muualle. D:D
  Mut sitte otin hiukan ravia vielä kun muut laukkailivat ku olin jo laukannu aika paljon, ja poni oli aika kivalla päällä koko tunnin.
Ida ja Saana kuvas mua lopputunnista mut kuvat ei oo sateen takia mitään kauheen hyvä laatusia.

Ja Torstai. Torstaina menin taas Pomolla, ja Tunti meni taas tosi hyvin, ainakin verrattuna viimiseen kolmeen kuukauteen ku oon mennyt pelkästään pomolla.
 En taaskaan muista tarkkaan mitä tehtiin mutta, ihan perus juttuja taas.
Ravissa mentiin voltteja ja välillä otin pitkällä sivulla hiukan enemmän ravia, jos ei ollut ketään edessä.
Sitte istuttiin harjotusraviin ja hetkenpäästä ruvettiin nostelemaan laukkojakin.
Laukattiin taas vaan pitkät sivut koska kenttä oli aika märkä vielä.
Annoin Ponin laukata hiukan eteenpäin pitkillä sivuilla ja sitte pääty-ympyrällä tottakai otin hiukan rauhallisemmin :D
Pomo laukkas paljon paremmin kun keskiviikkona, ja kuuntelikin paremmin.
  Loppuraveissa menin hiukan ilman ohjia, ja se oli kivaa taas pitkästä aikaa. Ilman ohjia oon viimeks mennyt varmaan leirillä.
 Loppukäynnit otettiin ihan normaalisti, ja Marianne tuli kysymään multa että onko Pomo jo vähän tylsä, ja jos vaihettaisiin välillä johonkin muuhun, ja mä ehdotin Roosaa. Sillä en oo mennyt pitkään aikaan, ja haluisin taas päästä hiukan "vaikeemmankin" ponin selkään.
Vähän mua jäi se kaivelemaan, koska nyt kun mulla meni pitkästä aikaa hyvin, niin päätettiin vaihtaa.
 Noh, kyllä mä sillä silti varmaan vielä pääsen :DD

Idan PITI kuvata mua, mut ei se sitte kuvannukkaa ):

Ja viimisellä tunnila taluttelin sellasta tyttöä joka meni simolla. Onneks mentiin vaan puol tuntia, koska olin ihan väsynyt. Vaikkaikin mentiin vaan käyntiä.

Eilen eli Lauantaina olin Lauran kanssa ja sitte Jessikin tuli siihen. Mut laura lähti sitte kotiin ja mentiin Jessicalle, ja hauskaa oli ;D Me vaan juteltiin Idan ja Inkan kanssa whatsapissa, ja Syötiin salaattia ja karkkia c: taino mä söin salaattia, ja Jessi söi vaan ne lisukkeet siitä xd
Oltiin myös ulkona riippukeinussa, ja ääniteltiin toisillemme vähän kaikkea.
Sitte Jessin piti mennä jonnekkin talon taakse äänittämään joku mikälie, mut se päätti mennä sinne silmät kiini, ja siitä seuras kaatunut puu. Kyllä. Jessica käveli silmät kiinni ja kaatu sellasen tuija puskan päälle ja se kaatus :DD se myös äänitti sen.
 Oltiin vielä myös Inkan ja Idan kanssa pihalla jossai Golf-kentällä :DD pyörittiin ympäri naantalia jonkin aikaa, ja sitte jessican äiti heitti mut iskälle joskus 9 aikaan kai? :D

 Illalla katoin taas Gleetä joku tuhat jaksoa, ja menin nukkumaan vasta puol neljältä, vaikka mun piti mennä aikasemmin et jaksan herätä maanantaina aikasin, mut ei. Tänään nukun klo 12 asti. (:


Ei mulla oikeestaan muuta ollu paitsi se että sain uuden puhelimen synttärilahjaksi (;
kuvat on heilahtaneita ja huonolaatuisia mutta voivoi, säähän kun ei voi vaikuttaa (:










Hieeeno asento








Ou gaad, mikä ilme

Kädet (y)





kuva otti siis Ida O.



Eilisestä vielä kuvia :DD
Ida ja inka

Inka


Minä ja Laura

En ainakaa mä.

Kauniit

Idaaa




~Rossu

perjantai 13. syyskuuta 2013

Pompeli...


Tänään taas ylläri ylläri, kirjoitan Torstain tunnista.
Keskiviikkona en ollut tunnilla koska olen lellitty ja keskenkasvatettu kakara mikä aukoo päätänsä... tai näin mulle ainakin sanottiin.
Toinen syy oli se, että mulla oli matikan "Kokeet" Torstaina ja piti niihin lukea.

Pablo pääsi muuten Maanantaina eroon siitä 'patukasta' mikä oli sen jalassa, ja se jalka on ihan hirveessä kunnossa; karvat puuttuu, koko jalka on ihan punanen, ja leikkaus haavat paistaa 2 km päähän.
On se nyt jo parempi mitä se alkuviikosta oli, mutta ei oikeen varaa vielä sille jalalle ollenkaan.

Tässä vielä Maanantaina otettu kuva.

Mutta sitte siihen tuntiin...

Eli Torstaina menin Pompelilla, ja tunti meni suht. hyvin, ei taaskaan mitenkään mestarillisesti mutta poni ainakin pysy ympyröillä kun mentiin hiukan korotettuja ravi- ja käynti puomeja.

Käynnissä Pomo nukku ihan täysin alussa, mutta sitte muistutin hiukan raipalla lavalle, ja se heräs ihan kivasti, tosin vähän myöhään ku käyntipuomeilla poni vaan laahusti.

Ravissa sama juttu, puomeja.
Ne meni aluksi ihan päin sanonko mitä, mut sitte sain viimiset menemään ihan hyvin.
Mä en nyt vaan tiiä et mikä muhun on mennyt ku ulkoavut on aina jossain muualla?
ja nyrkit on aina auki?

Mulle pitäis kerran pitää sellanen tunti et aina, kun nyrkki aukee, ni joku tulee huutamaan mulle siitä päin naamaa, muuten mä en sitä opi.

Ja muutenkin musta vähän tuntuu et oon menettäny sen innostuksen ja motivaation jo tohon Pompeliin , ku oon nyt sillä mennyt aika tiuhaan tahtiin.
Kaikki tunnit pomolla on samanlaisia nykyään, ei mitään uutta. *huoh*
Ja Mariannelta oon kysyny jos pääsisin välillä jollain muulla kun Pomolla, esim, Vinskillä, Sallilla tai vaikka Roosalla, mut ei.
Kerran tai kaks voin jollain muulla mennä ja sitte siirryn takasi Pomoon...

Ainiin, se tunti.
No Niitä puomeja jankattiin koko tunti, ei edes laukattu koska kaikilla kesti ihan liikaa.
Musta oltais voitu vaikka muut laukata vuorotellen toisessa päässä, kun Marianne kattoo niitä toisessa päässä ketkä menee puomeilla, mut niin, Mariannehan se tunninpitäjä on, ja onhan se hyvä välillä keskittyä johonkin muuhunkin kun siihen laukkaan pelkästään.

Mut ensviikoksi meille luvattiin jotain kivaaki, jos vaan tehdään tehtävät heti ekalla kunnolla.

Vikalla tunnilla "pääsin" taas taluttelemaan yhtä tyttöä, joka oli toista kertaa ratsastamassa, ja täytyy myöntää, että paremmin se ratsasti kun mä 10. kerralla xd
Sain myös selville että ollaan joskus oltu samassa koulussakin :DD

 Otin myös pari kuvaa mitkä saa nyt ilahduttaa teitä (?)
Jessi ja Jacki
 


» I Know, I'm A Badass «






Inka ja Simo

Tää on mun mielestä niin ihana kuva <3







Ja mä tiedän et ulkoasu on kamala, ja sille pitäis tehä jotain, mut millään en oo jaksanu :/
Katon vaikka ensviikoksi jonkun sellasen päivän ku tekisin uuden ulkoasun ja ehkä bannerinkin, kattoo nyt (:

~Rossu